Tarinamme
Kolmannen sukupolven metallialan yrittäjät veljekset Mikko ja Jukka Lehtinen halusivat tuoda yhdessä ystävänsä Jouni Nesteen kanssa laadukkaan jauhemaalauspalvelun Pohjanmaalle. Jouni on jo yli 30 vuotta menestyksellisesti harjoittanut jauhemaalausta Pirkanmaalla. Tavoitteena toiminnassa oli tuoda sama laadukas palvelukonsepti Pohjanmaalle.
Ensimmäisen manuaalilinjan hankintapäätös tehtiin vuoden 2018 lopulla ja tilat toiminnalle löytyivät Alahärmästä. Vuoden 2019 kesällä jauhemaalauslinjasto asennettiin sekä otettiin käyttöön ja yritys aloitti toimintansa.
Toiminta kasvoi ja tarjottavia palveluja laajennettiin pienemmillä investoinneilla. Vuoden 2022 aikana ystävykset kuitenkin huomasivat, että toimintaa tulisi laajentaa, jotta voisi vastata kasvaneeseen kysyntään. Tätä varten yrityksen tulisi etsiä uudet tilat ja määritellä tarpeet uudelle automaattilinjastolle.
Vuoden 2023 alussa muutettiin nykyisiin toimitiloihin Kauhavalle ja tehtiin päätös automaattilinjaston hankinnasta. Kesällä 2023 linjasto saatiin asennettua ennätysnopeasti ja todella laadukkaasti. Syksyn aikana linjastoa on säädetty ja haettu parametreja kohdilleen ja vuosi 2024 alkaakin todella vauhdikkaasti. Uusin linjastomme tehokkuus on viety täysin uudelle tasolle sekä 6-vaiheiseen esikäsittelyyn on panostettu todella paljon sekä laadun että ympäristöystävällisyyden osalta. Vanhalla linjastolla pinnoitamme edelleen suurempia ja monimutkaisempia kokonaisuuksia